APT-Elektro Oy on turkulainen sähköalan insinööritoimisto, joka siirtyi käyttämään MagiCADiä sähkösuunnittelussaan vuoden 2016 alussa. Yrityksen suunnittelutyökaluna oli tähän asti ollut AutoCAD sekä laaja kirjo muita alan ohjelmia. Toimitusjohtaja Pekka Tiaisen mukaan valintaan vaikuttivat ennen kaikkea MagiCADin ominaisuudet, ei niinkään hinta.
”Olin edellisessä työpaikassani käyttänyt MagiCADiä ja tiesin sen olevan erinomainen työkalu sähkösuunnittelun toteuttamiseen tehokkaasti. Kun tuli aika uusia ohjelmistokantaa APT-Elektrolla, halusin vielä vertailla eri ohjelmia. MagiCADin monipuoliset ominaisuudet ja tuttu AutoCAD-teknologiaa hyödyntävä toimintaperiaate nousivat lopulta ratkaisevaksi tekijäksi.”
LVI-insinööritoimisto Meskanen on oululainen LVIA-alan suunnittelutoimisto, jonka toimialaan kuuluvat LVI-suunnittelu, rakennusautomaatiosuunnittelu sekä energiaselvitykset. Suunnittelukohteisiin kuuluu projekteja asuinrakennuksista liikekeskuksiin ympäri Suomea.
Yritys on toiminut vuodesta 2015 lähtien ja LVI-suunnittelun toteuttamiseen valittiin MagiCAD Ventilation, Piping ja Comfort & Energy –ohjelmat. Taustalla oli aiempaa kokemusta MagiCADin käytöstä, joten ohjelman valinta oli luonnollinen ja helppo.
LVI-Insinööri Matias Meskanen kommentoi MagiCADin käyttöä seuraavasti:
”Olemme käyttäneet MagiCAD-ohjelmistoa LVI-suunnittelumme päätyökaluna yrityksemme toiminnan alusta alkaen. Olemme tyytyväisiä valintaamme, sillä koemme, että ohjelma on toiminnallisuudeltaan selkeä ja helppokäyttöinen, ja myös uudet työntekijämme ovat omaksuneet ohjelman käytön nopeasti.”