
Oululainen Insinööritoimisto Neulanen Oy sai alkunsa vuoden 2020 alussa kahden samassa työpaikassa olleen LVIA-suunnittelijan ajatuksesta perustaa oma yritys. Lyhyen olemassaoloaikansa aikana Insinööritoimisto Neulanen on ehtinyt jo luoda itselleen vaikuttavan jalansijan alalla kasvattaen samalla sekä henkilöstöään että palvelutarjontaansa.
Pyrkimys kasvuun
Yrityksen kasvu oli suunnitelmissa heti alusta lähtien, kertoo Antti Välitalo, LVIA-suunnittelija ja toinen Insinööritoimisto Neulasen perustajista. ”Markkinoimme itseämme muille yrityksille ja mainostimme aktiivisesti verkossa, mitä kautta saimme paljon kuluttaja-asiakkaita. Jo vuoden 2020 loppupuolella pystyimmekin palkkaamaan ensimmäisen sähkösuunnittelijamme ja näin saimme laajennettua palvelutarjontaamme.”
Yrityksen alkuvaiheet perustajat viettivät yhdessä kahden hengen huoneessa. Vain vähän yli vuodessa Insinööritoimisto Neulasen henkilömäärä on kuitenkin kasvanut jo kahdeksaan ja myös toimitiloja on laajennettu tämän mukaisesti.
”Tänä vuonna olemme palkanneet useampia suunnittelijoita ja olemme jatkaneet aktiivista markkinointia eri kanavissa. Olemme saaneet jo sen verran näkyvyyttä että yksityisasiakkaat löytävät meidät nykyään helposti etsiessään LVI-suunnittelua. Samalla olemme myös aktiivisesti lisänneet yritysasiakkaiden osuutta ja osallistuneet entistä isompiin projekteihin, mikä on ruokkinut yrityksen kasvua”, sanoo Antti.
Menestyksen takana laadukkaat projektit ja tyytyväiset asiakkaat
Vaikka liiketoiminnan kasvattaminen on ollut Insinööritoimisto Neulaselle tietoinen pyrkimys, sen toteuttaminen vaatii kuitenkin paljon muutakin. Keskeisenä tekijänä yrityksen menestyksen taustalla ovatkin olleet onnistuneet projektit ja tyytyväiset asiakkaat.
”Olemme pitäneet huolta, että hoidamme hyvin saamamme projektit. Olemme panostaneet paljon myös asiakaspalveluun. Laadukkaat projektit ja tyytyväiset asiakkaat ovat vaikuttaneet siihen, että olemme saaneet paljon uusia tilauksia myös olemassaolevilta asiakkailta”, kertoo Antti ja jatkaa: ”Tietysti olemme panostaneet myös omaan henkilöstöömme. Kun meillä itsellämme on hyvä henki töissä on helpompaa pitää myös asiakkaat tyytyväisinä.”
MagiCAD tekee suunnittelutyöstä helppoa
Insinööritoimisto Neulanen käyttää MagiCADia sekä LVI- että sähkösuunnitteluun ja Antti onkin ollut vaikuttunut erityisesti ohjelmiston kokonaisvaltaisuudesta.
”Käytämme MagiCADia periaatteessa kaikessa suunnittelussa. MagiCAD helpottaa suunnittelutyötä, sillä kaiken tarvittavan voi tehdä samalla ohjelmistolla. Voimme sisällyttää malliin oikeat tuotteet, mitoittaa järjestelmät oikein ja tuottaa valmiit kuvat paperille asti. MagiCAD-ohjelmisto on myös täysin integroitu AutoCAD-alustaan, mikä mahdollistaa AutoCAD-yhteisön hyödyntämisen tarvittaessa”, kertoo Antti.
”Parasta MagiCADissa on juuri helppous. Sekä LVI- että sähkösuunnittelija pystyvät tekemään kaiken tarvittavan yhdellä ohjelmistolla”, tiivistää Antti lopuksi.
Insinööritoimisto Neulanen Oy on LVIA- ja sähkösuunnitteluun erikoisosaaja. Meiltä saat ammattitaidolla laaditut suunnitelmat aina omakotitaloista suuriin liike- ja asuinrakennuksiin.